Ihmisten ostokäyttäytymistä ohjaa tunnetusti mieliteot ja tunteet, joten niistä perille pääseminen olisi mille tahansa jälleenmyyjälle kullanarvoista dataa. Teknologiauskovainen Amazon onkin käärinyt hihansa ja alkanut kehittää laitetta, joka kykenee tunnistamaan käyttäjänsä tunnetiloja.

Kehitteillä olevaa laitetta on tarkoitus käyttää ranteessa, joten oletettavasti kyseessä on jonkinlainen älykello tai aktiivisuusranneke. Iholta mitattavien tietojen lisäksi ranneke hyödyntää mikrofoneja tunnetilojen aistimiseksi puheesta. Puhetunnistuksesta Amazonilla on jo runsaasti osaamista Echo-kaiuttimista tutun Alexan ansiosta.

Laitteesta uutisoineen Bloombergin mukaan ranneke olisi etenemässä beta-testaukseen, joten Amazon voi vielä perua sen kaupallistamisen jos teknologia tai tuote ei ole tarpeeksi kehittynyt.

Rannekkeen avulla Amazon voisi esimerkiksi saada tietoonsa koska olet nälkäinen ja ehdottaa sinua käymään lähistöllä olevassa Whole Foods -kauppaketjussa ostamassa tarjouksessa olevia tuotteita.

Pysyvä linkki uutiseen | Käyttäjäkommentit